Sertifikaattiselvitystä

Sertifikaattiviidakko hämmentää monen sijoittajan mieltä. Miten niihin pitäisi suhtautua ja millaisiin tuotto- riskikirjoon sijoittaja altistuu sertifikaatteja ostaessaan? Aloitetaan sertifikaatteihin tutustuminen kevyehkösti yleiskatsauksella.

Keep It Simple!

Sertifikaatti on johdannaisstrategioilla rakennettu arvopaperi, jolla sijoittaja voi penetroitua mitä mielikuvituksellisimmille markkinoille. Markkinamekanismiltaan ja toimivuudeltaan sertifikaatteja  voisi leikkisästi kutsua myös “johdannaisdebentuureiksi“, sillä sertifikaatti on tyypillisesti pankkien liikkeellelaskema, jälkimarkkinakelpoinen ja usein vakuudeton rahoitusinstrumentti.

Sertifikaattien mainonta on nykyisin varsin mielikuvituksellista. Monelta sijoittajalta lienee puuro- ja velliainekset menneet sekaisin jo aikapäiviä sitten, sillä tuotenimiä on jo kymmeniä. Aina 1990-luvun loppuun asti kansainväliset sijoittajat pitivät sertifikaatteja pitkäjänteisen ja konservatiivisen sijoittajan selkeinä työkaluina, joihin ei liittynyt mainittavaa velkavivun käyttöä.

Sertifikaattiviidakko kannattaakin jakaa nykyisin vivuttomien ja vipua käyttävien tuotteiden kesken.Vivutetut tuotepaketit sisältävät luonnollisesti aina enemmän riskiä kuin valittua kohdetta yksinkertaisemmin seuraavat sertifikaatit. Vivun hallitulla käytöllä ammattimainen sijoittaja voi toki liikkua monipuolisesti erilaisissa riski- tuotto – positioissa oman salkkunsa kanssa, mutta piensijoittajalle vipuvarren käyttöä ei voi suositella. Itse sertifikaattien sisältö voi nykyisin olla lähes mitä tahansa kahvipapujen ja Ukrainan pörssi-indeksin väliltä. Kaikkea löytyy markkinoilta, ja se onkin sertifikaattien selkeä vahvuus.

Vivutta paras?

Vipuvartta käyttävät sertifikaatit tunnistaa usein niin sanotuista knock-out-optiosta, jolla tarkoitetaan ennaltailmoitettua kohde-etuuden hintatasoa, jolla sertifikaatti erääntyy ja poistetaan pörssistä. Sijoittajille suunnatussa markkinoinnissa vipusertifikaateista käytetään maailmalla nimityksiä turbos, knock-outs ja waves. Nordea markkinoi samaa ideaa Max-sertifikaateillaan. Vivutettujen sertifikaattien tuottajat ja liikkeellelaskijat toki hinnoittelevat tuotteensa matemaattisten todennäköisyyksien kautta itselleen suotuisiksi, jonka moni sijoittaja on kokenut siten, ettei toteutunut tuotto olekaan ollut odotuksien mukainen.

Yksinkertaisemmat, vivuttomat sertifikaatit jakautuvat pääpiirteissään indeksi-, takuu-, alennus-, kori-, sprintti- ja airbag-sertifikaatteihin, jotka kaikki poikkeavat toisistaan riskin ja tuoton profiloitumisen suhteen. Vivuttomiin sertifikaatteihin tutustuminen voi olla monelle pitkäjänteiselle sijoittajalle hyvinkin palkitsevaa, sillä sertifikaattien avulla pääsee edullisesti kiinni markkinoille, joihin ei ETF-tuotteilla ole asiaa.

Erääntyykö se?

Toisena vedenjakajana vipuvarren lisäksi voidaan pitää sertifikaattien erääntymistä. Voimassaoloaika voi olla rajoittamaton (open ends) tai päättymispäivä voidaan määritellä kiinteästi (certificates with a maturity date). Päättymispäivä on tyypillisesti lyhimmillään kuukausien päässä, mutta jo Saksan pörsseistä voi ostaa sertifikaatteja, joiden elinikä on 10 vuotta. Voimassaoloajaltaan rajoittamatonta sertifikaattia lienee käytännössä helpointa verrata tavalliseen ETF:ään.

Entä osingot?

Sertifikaatit jakutuvat myös osingonjaon suhteen. Lyhyttä kauppaa käyvälle osingot eivät ole merkityksellisiä, mutta pitkäjänteiselle indeksisertifikaattien käyttäjälle osingot, varsinkin automaattisesti uudelleen investoituina, ovat huomattava tulonlähde. Verottajamme kun ei tällöin pääse osinkoja vuosittain verottamaan.

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com