Laiskan miehen salkku

 

"Kato sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen."

Hulkon Antti (alias Andy McCoy) filosofoi allekirjoittaneelle Helsingin Tavastia-klubilla joskus 1990-luvulla.

 

Aakkosia, aakkosia

Aiemmissa kirjoituksissa läpikäymäni salkunrakentamisen aakkoset I ja II  on aika saattaa käytännön tasolle. Mihin pitäisi piensijoittajan sijoittaa rahoitusmaailman valintojen valintatalossa?

Ohjenuoraksi kannattaa ottaa tutkittu tieto, ei pankkien myyntitiskeillä harrastama neuvonta, joka ohjaa ostamaan pankkien omia kalliita tuotteita.

Tästä alkaa myös salkkuportfolioiden sarja, jossa esitellään erityyppisiä ratkaisuja, joilla piensijoittaja voi indeksipohjaisen salkun rakentaa. Salkkujen menestystä tullaan myös seuraamaan ja vertailemaan jatkossa.

 

Päivitys 21.10.2009

Kesä on mennyt ja Pekka ohjailee edelleen HKL:n bussia.  Pekka sijoittaa kerralla aina 1200 euroa Vanguardin Total World Stock ETF:ään (tikkeri:VT), murehtimatta maailman menoa sen enempää. "Kaipa sitä bussikuskia aina tarvitaan", tuumii Pekka rauhalliseen tyyliinsä.

Pekka sai kesälomarahoista säästettyä hieman ylimääräistä, joten edellisestä ostosta ehti kulua vain kolimisen kuukautta, vaikka tavallisesti Pekka kykenee neljässä kuukaudessa säästämään 1200 € (4x300 €)

Tiedot sijoituksesta (VT 100 % salkusta)

Ostohetki:28.8.2009

Arvo: 40.26 $ / osuus

1 kk:ssa arvon nousu:  2.26 %

Ostojen alusta koko salkku: + 30.35 %

Eteenpäin laskettu P/E: 13.41

Hinta/tasearvo (P/B): 1.48

Pekka ymmärtää, ettei pörssikurssien nousuvauhti voi jatkua näin nopeana enää kovin pitkiä aikoja, mutta mitäpä siitä. Pitkäjänteisellä sijoittajalla on vielä 24 vuotta ja rapiat päälle sijoitus aikaa...

"Se on soromnoo", huikkaa Pekka välittömään tyyliinsä ja lähtee takaisin hommiin. Palataan Pekan kuvioihin taas, kunhan rattia on väännelty riittävästi uuden sijoituksen tekemiseen.

Pekan yksinkertainen sijoitustyyli saattaa olla hämmentävän tehokas loppupeleissä. Lisäksi Pekka keskittyy työntekoon ja (ehkäpä) ylitöihin joista saadun palkan tuotto-odotus sijoitettuna on paljon parempi kuin sijoittajan joka käyttää pienen salkkunsa pohtimiseen tuntikaupalla viikossa aikaa.

*******************************************

Päivitys 31.5.2009

Pekalla on ollut VT nyt kolmisen kuukautta. Jälkikäteen ajatellen Pekka osti juuri silloin kun pelko markkinoilla oli suurinta ja mediassa huudettiin katastrofia. Katsotaan miten kuvitteellisen omistuksen on käynyt. Tiedot ovat Morningstarin palvelusta.

Tiedot sijoituksesta (VT 100 % salkusta)

Ostohetki: 31.5.2009

Arvo: 35.88 $ / osuus

1 kk:ssa arvonn nousu: 10.60 %

Ostoksen alusta: + 32.50 %

Eteenpäin laskettu P/E: 11.06

Hinta/tasearvo (P/B): 1.27

Pekka on siis lukinnut itsensä karkeasti maailman pörssien pitkäaikaiseen keskiarvotuottoon. Kannattaa huomata, että tuo nousuvauhti ( 3 kk:ssa yli 30 prosenttia) ei tietenkään ole kestävä. Keskiarvoisesti osakkeet tuottavat hieman yli 7 prosenttia vuodessa inflaatiokorjattuna. Tuottovaihtelu on toki hurjaa, mutta tasoittuu vuosien vieriessä.

********************************************

 

Pekka Perusjätkän profiili


Lähestytään käytännön salkunrakentamista esimerkin avulla. Pekka on HKL:n bussikuski, joka tienaa karvan päälle 2700 euroa, kun kaikki lisät otetaan huomioon. Pekan palkka vastaa suurinpiirtein mediaanipalkansaajan tulotasoa Suomessa.

Juoksevien kulujen jälkeen Pekalle jää säästöön 300 euroa kuukaudessa. Summa on liian pieni suoriin kuukausittaisiin osakeostoihin, kun kulut otetaan huomioon. Pankin taas tarjoavat kalliita jokamiehen rahastoja, joiden todelliset kulut ovat huimat.

Pekka mieltää itsensä tyypilliseksi aloittelijaksi sijoitusasioissa. Hän on innostunut, mutta käytännössä perheenisän aika ei riitä markkinoiden seuraamiseen. Fiksuna miehenä Pekka on tosin havainnut, ettei median ja markkinoiden aktiivisesta seuraamisesta taida olla hyötyä keskivertosijoittajalle, kun hyötyä mitataan sijoitusmenestyksellä.

 

Pekan valinta


Pekka säästää sijoittamalla eläkettä varten. Pekalla on eläkeikään matkaa vielä ainakin 25 vuotta. Laskelmoivana miehenä Pekka tietää, että eläkeikää tultaneen nostamaan vielä useamman kerran ennen kuin hän eläkkeelle pääsee, joten sijoitusaikaa voi hyvinkin olla yli 30 vuotta jäljellä. Koska sijoitusaika on pitkä, päättää Pekka sijoittaa vain osakkeisiin.

Kielimiehenä hän on ottanut selvää etf-tuotteista ja valinnut vain yhden etf:n. Se on Vanguardin Total World Stock ETF (tikkeri:VT). 300 euron kuukausisäästöt aiheuttavat sen, että hän pystyy ostamaan tuotetta neljän kuukauden välein, jottei ostokustannusket kasva liian korkeiksi. Pekan salkkuprofiili on siis 100% Vanguard Total Stock ETF, siinä se!

1200 eurolla (300 euroa/kk*4) Pekka pääsee kiinni etf:ään, jolla hän sijoittaa rahansa kertaheitolla ympäri maailman. Pekka ei ota kantaa miten yksittäiset maat tai sektorit tulevaisuudessa pärjäävät, koska tulevaisuuden ennustaminen on käytännössä mahdotonta.

Hän tietää ettei salkku välttämättä ole täysin optimaalinen, mutta aikaa ei ole sen syvällisemmin asioihin perehtyä. Tämä riittää. Parempi tuotto käytetylle ajalle tulee tekemällä silloin tällöin ylitöitä ja sijoittamalla nekin rahat etf:ään.

Pekan salkku on niin sanottu laiskan miehen osakesalkku, joka toimii "osta ja unhoita"- periaatteella. Salkkunsa kehitystä hän tarkkailee mielenkiinnolla  joka ostokerta, mutta myyntitoimenpiteitä ei tehdä. Sijoitusvuosien karttuessa ja eläkeiän lähestyessä Pekka alkaa säästämään korkotuotteisiin, ja vähentää hiljalleen osakeriskiä.

 

Laiska mutta fiksu


Mitä salkku sisältää?  Takataskussa on VT:n kautta lähes 2800 osaketta. Painoarvoltaan suurimmat omistukset ovat Pohjois-Amerikassa (47.7 %), Euroopassa (27.10 %) ja Tyynen Valtameren alueen maissa (14.90 %). Kehittyviä markkinoitakin on mukana riittävästi (10.20 %).  Suurimmat yksittäiset osakeomistukset ovat ExxonMobilissa, Procter & Gamblessä, Johnson & Johnsonissa, Microsoftissa ja AT&T:ssä.

Pekka lukitsee itsensä siis hyvin vähällä vaivalla maailman osakkeiden keskimääräiseen tuottoon. Sen verran Pekka ehti ostostaan tutkia, että suurin osa yhtiöistä on isoja kansainvälisiä firmoja, ja koko etf on sekoitus arvo-ja kasvuyhtiöitä, joten hajautus on Pekan mielestä vaivannäköön nähden riittävä.

Pekka uskoo lamasta huolimatta, että kapitalistinen markkinatalous lähtee taas ajan saatossa kasvu-uralle eikä kansankapitalismia toimivampaa systeemiä ole vielä kehitetty.  Näin on sijoitushuolet hoidettu ja Pekka pääsee keskittymään elämässään oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten omaan perheeseensä, työhönsä ja kunnon ylläpitoon.  

"Hyvää kuntoa 80-vuotias bussikuski taitaa tulevaisuudessa tarvitakin", pohtii Pekka sarkastisena.

 

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com, julkaistu arvopaperi.fi-sivustolla 28.2.2009, päivitykset:31.5.2009 / 21.10.2009