ETF ja myyntimiehet

"I started out with nothing and I still got most of it left."

Muusikko ja kulkuri Sea Sick Steve

 

Useat sijoittajat ovat jo kuulleet ja lukeneet etf:stä. Tuotteiden läpinäkyvyys ja kustannustehokkuus ovat saaneet piensijoittajienkin keskuudessa suuren suosion. Etf:ien suosio on suurehko länsimaissa missä arvopaperi- ja rahastosijoittaminen on laajinta ja sijoitusperinteet juontavat jo vuosikymmenten ja -satojen taakse. Institutionaalisten ammattisijoittajat ovat huomanneet etf:ien tai laajemmin sanottuna indeksituoteperheiden järkevyyden jo aikaa sitten ja suosivat tuoteryhmää kokonaisportfoliota pohdiskellessaan.

Suosio ei ole jäänyt myyntimiehiltä huomaamatta. Vuoden 2008 loppuun mennessä 85 liikeellelaskijaa pyöritti 1590 etf:ää ympäri maailman. Markkinat jakautuivat pääosiltaan siten, että USA:ssa oli 698 etf:ää 18 toimijalta ja Euroopassa 632 etf:ää 29 toimijalta. Samoilta toimijoilta löytyy toki useitakin tuotteita maailman eri markkinoille. Huomattavaa on, että USA:ssa josta koko etf-myllytys lähti liikkeelle, pienempi toimijamäärä tuottaa enemmän etf:ä kuin Euroopassa. Tämä voi tarkoittaa sitä, että Euroopassa tulemme näkemään vielä lisää etf:ien lopetuksia, koska kaikille markkinatoimijoille ei riitä jalansijaa.

 

Saturaatiopiste?

Etf:ien määrä alkanee hiljalleen hipoa kriittistä lakipistettä, sillä kaikessa hiljaisuudessa mm. Santander, FocusShares ja Bear Stears lopettivat etf-bisneksensä viime lokakuussa. Jo aiemmin osan etf-valikoimaansa on saunan taakse vienyt Claymore Securities, Xshares Advisors LLC ja Ameristock Corp. Osa on lopetettu, osa sulautettu muihin hengissä oleviin. Kun katsotaan tilannetta reilu juokseva vuosi taaksepäin, niin yli 50 etf:ää on jo lopettanut toimintansa. Lisää lopettajia lienee tulossa tänä vuonna. Sijoittajan kannalta tämä tuottaa ongelmia ennenaikaisen veronmaksun muodossa tai sulautumisvaihtoehdossa salkun allokaation muuttumisen vuoksi. Pitkäjänteiselle sijoittajalle molemmat vaihtoehdot laskevat käteen jääviä pitkän aikavälin kokonaistuottoja.

"Monitoroimme jatkuvasti sitä, mitkä tuotteet hyväksytään markkinoilla. Jostain syystä nämä tuotteet eivät löytäneet paikkaansa. Näemme asian niin, että markkinat ovat puhuneet", totesi Christian Magoon Claymoren etf-puolen johtaja taannoin haastattelussa. Markkinoille siis heitetään tuotteita ja katsotaan löytävätkö ne elintilaa. Tammikuussa 2009 on ETF Industry Reviewin mukaan suunnitteilla 604 uutta etf:ää heitettäväksi markkinoiden koeteltaviksi. Monikohan näistä suunnitteilla olevista tuotteista näkee päivänvalon todellisuudessa?

Useat markkinatoimijat ovat kuitenkin raportoineet etf-treidauksen kiihtyneen rajusti vuonna 2008. Pitkäaikaisiksi sijoituksiksi tarkoitetut passiiviset etf-tuotteet ovatkin siis kiertokautta muuttuneet aktiivisen näkemyksenoton välineiksi. Aktiivista näkemystä otetaan esimerkiksi ajoituksen avulla ja maksullisten neuvonantajien monimutkaiset etf-strategiat tuottanevat taas kerran monelle suuren pettymyksen. Siinä missä esimerkiksi Vanguardin Large-Cap ETF (VV) peruskulut (expense ratio) ovat 0.07 % /vuosi, voivat monimutkaiset tai muuten eksoottiset tuotteet maksaa vähintään kymmenkertaisesti. Monille myyty korkea tuotto-odotuskin tullee olemaan karvas pettymys, sillä vain kulut on varmat ja ne ovat suoraan sijoittajalle tulevasta tuotosta pois. Latinan kielestä löytyy tyhjentävä vastaus nykypäivän sijoittajalle; caveat emptor eli ostaja varokoon.

 

Metsää puilta

Tavallisen piensijoittajan kannalta oleellista on tutkia haluamansa etf:n sisältö ja laskea kaikki kustannukset kokonaisuudessaan. Tärkeää on myös tarkastella valitun etf:n kokonaisverotusta suomalaisen henkilöverotuksen näkökulmasta, sillä etf:ien osingoista maksetaan veroa 28 %:n mukaan. Jos etf uudelleensijoittaa osingot sijoittajan puolesta, ei verottaja pääse väliin. Myös ahkeraa treidausta lienee syytä välttää, sillä todennäköisyys sille, että kulujen ja verojen jälkeen etf-treidauksessa menestyy on aika pieni. 

 

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com, artikkeli on julkaistu aiemmin arvopaperi.fi-sivustolla