Osa VI: Eksotiikkaa

 

"Yöksihän yltyy ain´ isot tuulet, laivojen turmat, myrskyämään; mihin väistyä vois tuhon ankaran alta, josp´äkin nousee nyt kova sää, raju läntinen myrsky?"

Homeros:Odysseia (800-600 eaa.)

 

Diversified Emerging Market ETF


Raju läntinen myrsky on tosiaan saavuttanut meidätkin...

Matkamme jatkuu yhä sameammille ja eksoottisemmille vesille. Kehittyvien markkinoiden ETF:t ovat riskipitoisia ja hyvin volatiileja. Toisaalta pääsemme niiden kautta käsiksi maihin, joissa tuottopotentiaali lienee melkoinen. Kehittyvillä alueilla täytyy olla kärsivällinen tuoton suhteen. ETF-Odeysseian 4. osassa kerroin parametrit, joilla rankkaan ETF:t. Ne lienevät jo lukijoille tutut. Ja kuten aina, varaan perustellulle mielipiteelleni oman paikkansa. Toivon, että arvioitte itse kokonaisuutta ja otatte keskustelupalstalla kantaa mielipiteisiini.

 

Paradokseja  paratiisissa


Paradoksaalisesti kehittyvien markkinoiden ETF:t eivät ole kovin kehittyneet. Puutteita oli sekä maa-että sektorijaoissa. Ja kaikki ETF:t olivat paljolti toistensa kaltaisia. Kuten sivuston lukijat tietävät, uskon markkinoiden olevan kohtuullisen tehokkaat länsimaisissa pörsseissä. Siis niin tehokkaat, ettei piensijoittajan voi saada pitkässä juoksussa kuin markkinoiden keskiarvotuoton. Kehittyvillä markkinoilla talouden nobelilla palkittu teoria on mielestäni heikommilla jäillä. Uskon siellä markkinoiden ajoittaisen tehottomuuden olevan niin suurta, että on tilanteita jolloin kannattaa sijoittaa aktiivisesti. Itse asiassa passiivisesti et edes pääse moniin kehittyviin maihin. 

Yhtä kaikki, sain erotettua 4 ETF:ää ylitse muiden. 


Voittaja: Vanguard Emerging Markets Stock ETF, tikkeri: VWO
Hopeaa: iShares MCSI Emerging Markets Index, tikkeri: EEM
Pronssia: BLDRS Emerging Markets 50 ADR Index, tikkeri: ADRE


Neljäs: Claymore/BNY BRIC, tikkeri: EEB



HUOMIOITA

Päivitetty 25.3.2009 (vanhat tiedot kesäkuulta 2008 laitettu sulkuihin).

Pidän vanhat tiedot mukana sivustolla, koska niistä saa tehtyä mielenkiintoisia vertailuja ETF:ien todellisuudesta, kunhan aineistoa alkaa kertyä enemmän.

Yllä olevasta nelikosta poistin heti ADRE:n, koska siinä on vain 50 osaketta ja tarkemmin tutkittuna 10 suurinta sijoitusta kattavat yli 50 %:a ETF:n sijoituksista!

Claymoren tiedot 31.12.2008: Jäljelle jäävästä troikasta lähtöpassit saa myös EEB, lähinnä maajaon vuoksi. 31.12.2008 päivätyssä esitteessä Brasilian maaosuus oli 47.69 % (57.9 % !!!) Toiseksi suurin sijoituskohde oli Kiina 39,34 % (29,5 %:n) osuudella ETF:n kokonaisvarallisuudesta. noin 10 prosentin siirtymä on siis tapahtunut Brasiliasta Kiinan hyväksi.

Osakkeita oli enää 79 (92), ja kokonaisvarallisuudesta 19.94 %! (17.7 %) oli kiinni Petroleo Brasileirassa. Huh huh... Eihän me voida tämän tason tavaraa ostaa, kun tarkoitus on löytää yksi hyvä ja laajasti hajauttava ETF.

iSharesin tiedot 27.2.2009: EEM vaikuttaa jo monta pykälää paremmalta. Osakkeita oli 342 (335), ja 10 suurinta yhtiötä muodostavat hieman 28.44 % (yli 25 % ETF:n) kokonaisvarallisuudesta. Luvut katsoin iSharesin  omilta sivuilta, koska ainakin yahoo.com/finance antaa aivan eri tietoja. PetroBrasiliasta ei tässäkään ETF:ssä päästä eroon, vaan ADR:ien kautta omistusta kertyy 4.94 % ETF:n kokonaisarvosta.

Sektoreista suurin oli finanssipuoli 19.91 % (20 %) ja toisena energia 15.18 % (18.4 %). Tarkkaa maajakaumaa en enää löytänyt mistään, joten ohessa vanhat tiedot. (Maista suurimmat olivat Brasilia (16.4 %), Kiina (12 %), Etelä-Korea (12%) ja Venäjä (10.6%). Tiedot ovat 30.6.2008 päivätystä esitteestä.) Ainoa selkeästi heikko kohta on kustannukset verrokeihin. EEM kustantaa 0.72 % (0.74 %)/vuosi. Hinta on siis tippunut edelliseen vertailuajankohtaan mitattuna. Hieno homma!
 
Vanguardin tiedot 28.2.2009: Tämän vertailun voittaja pistää kaikessa vielä astetta paremmaksi. VWO:ssa osakkeita on 788 (848), ja kustannukset on painettu 0.27 % (0.25 %:iin) vuodessa!

Hinta on siis noussut 0.02 % ja hajautus vähentynyt 60 yhtiöllä, hmmm.... 

Maajakoa tutkittaessa Brasilia on suurin 15.1 % (16.5 %). Korea tulee kakkosena 13.6 %(12.1 %), Kiina on kolmas 11.9 % (12.4 %) ja Taiwan neljäs 10.7 %(10.6%). Naapurimaamme Venäjä on vasta viides 9.7 % (9.2 %). 10 suurinta omistusta nielevät 18.4 % (16.5 % )ETF:n kokonaisvarallisuudesta. VWO on siis selkeästi parhaiten hajautettu. 

VWO:n johtoasema ei siis enää ole niin selvä kuin mitä se reilut puoli vuotta sitten oli.


Kaikissa ylläolevissa on se huono puoli, että osingot maksetaan vähintään vuosittain ulos.

DB:n tiedot 27.2.2009: Mustana hevosena tarjoaisin vielä DB:n x-trackereistä MSCI Emerging Markets TRN Indeksiä. Se ei ole halpa (0.65 %/vuosi), mutta siinä osingot uudelleensijoitetaan. Tämä on merkittävä etu. ETF on vasta vuoden vanha, mutta pääomaa se on ehtinyt kerätä vallan mainiosti. Uskon sen siis sen elinkelpoisuuteen.

10 suurinta osaketta vastaavat 20 %:a ETF:stä. Osakkeita on 741 (790). Pääpaino on rahoituksessa 20.3 % (22 %) ja energiassa 16.4 % (18 %). Maat suuruusjärjestyksessä: Brasilia 14.9 % (17%), Taiwan 12.2 % (11 %), Etelä-Korea 11.6 % (12 %)Kiina 10.5 % (9 %) ja Etelä-Afrikka 7.4 %. Venäjän osuus on tippunut indeksissä rajusti 5.6 %:iin (9 %). DB:n potentiaalisesti heikoista kohdista olen jo kirjoittanut ennenkin. Ne pätevät tähänkin yksilöön.
 
VALISTUNEEN SIJOITTAJAN VALINTA

Suosittelen lämpimästi seuraavia: EEM,VWO ja DB:n MSCI Emerging Markets TRN.  Itse olen ostanut VWO:ta.

Osaan VII, olkaa hyvä!

Kirjoittanut: Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com