ETP-gurut Suomessa
Euroopan ETP-gurut käväisivät alkuviikosta Helsingissä. Tapaamiset hoidettiin vähin äänin ja julkisuudelta piilossa. Mitä gurut kertoivat instituutioasiakkailleen ja ammattisijoittajille hotelli Haviksessa?
Ensimmäistä kertaa Helsingissä
Berliinistä käsin toimiva Xenix Investor Services UG piti ensimmäistä kertaa seminaarin Helsingissä työnimellä ETP (Exchange Traded Products) Day Baltic 2010. ETP:n epävirallinen käännös voisi olla indeksiosuustuotteet, jotka kattavat osakkeiden ja korkotuotteiden lisäksi myös kiinteistöt, raaka-aineet, valuutat jne.
Seminaarin tarkoituksena oli esitellä ja valottaa Euroopan alati kasvavaa indeksiosuusrahastobisnestä. Työkenttää riittää, sillä rahasto- ja sertifikaattibisnes on alati muuttuvaa ja kasvavaa. Alaa vaivaa käsitteiden sekamelska ja osittainen epätarkkuus. Sijoittajien tulisikin alkaa puhumaan ETP-tuotteista, eikä vain ETF:stä, jotka ovat vain yksi osa-alue ETP-bisnestä.
Markkinatakaajat ja indeksienluojat
Perinteisten markkinakatsauksen lisäksi gurut kertoivat kuinka oleellinen rooli toimivalla markkinatakauksella on sijoittajille. Laurent Kssis (LaBranche) kertoi, kuinka likviditeetin jatkuva varmistaminen markkinoilla on hektiselle kaupankäynnille elintärkeää. Tällöin osto- ja myyntitoimeksiannot toteutuvat pienillä spredeillä mahdollisimman nopeasti.
Jens Stehen ja Martin Arnold (ETF Securities) kertoivat raaka-ainetrendeistä sekä miten ETP-indeksejä luodaan ja listataan Euroopassa. Raaka-aineisiin liittyvä bisnes on kokenut melkoisen renessanssin viimeisten vuosien aikana, ja jokainen listaaja haluaa toki ottaa suosiosta oman osansa.
Selkeä yhteenveto
Päivän järjestäjä, Markus Thomas (XENIX) kertoi selkeät vihjeet instituutiosijoittajille siitä, miten indekseihin ammattimaisesti sijoittavan tulee toimia ennen ensimmäisenkään euron sijoittamista.
1. Tutustu indeksien komponentteihin 2. Tutustu indeksien historiaan 3. Selvitä kuinka indeksin arvo lasketaan 4. Tutki tilannekatsaukset ja raportit huolella 5. Lue säännöt ja tarkastele indeksin metodologia huolella
Harrastelijasijoittaja voi huoletta omaksua samat säännöt ja ammattimaisen kurinalaisuuden.
Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com
|