Yhteisökoulutus
Koulutusta tarjolla järjestöille, säätiöille, opistoille,yrityksille ja yhdistyksille!
Oletko vastuussa yhteisösi varallisuudesta ja kyllästynyt sijoituspalveluyritysten vikittelysoittoihin, jotka päätyvät aina tapaamisyritykseen ja tuotteiden ns.pakkomyyntiin?
"Jos luulee itseään ainoaksi järkeväksi ja sanavalmiiksi
ihmiseksi, on sisimmältään ontto. Viisaalle ei ole
häpeäksi ottaa oppia muilta"
Kreikkalainen kirjailija Sofokles (497-406 eKr.)
Alla olevasta kokonaisuudesta voi valita tarvittavia paloja tai tilata koko 10 kerran kokonaisuuden verkkotehtävineen.
Kohderyhmä
Koulutuksen kohderyhmänä on osakesijoittamisesta ja muista instrumenteista kiinnostuneet henkilöt. Sijoittajalle tarjotaan nykyisin tietoa sijoittamisesta eri medioissa aina infoähkyyn asti. Tuottavan säästämisen ja sijoittamisen perusperiaatteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet juuri lainkaan vuosikymmenien saatossa.
Sijoittamisesta annetaan nykyisin mielikuva, että vain harvat ja valitut gurut kykenevät löytämään tämän ”salatieteen” todellisen luonteen. Totuus on päinvastainen, eikä guruja ole olemassa.
Kuka tahansa voi halutessaan aloittaa pitkäjänteisen ja tuottavan sijoitusharrastuksen itse. Tervetuloa oppimaan, mitä korkealaatuiset ja puolueettomat tutkimukset kertovat sijoitusmaailmasta. Kurssin kouluttaja ylläpitää sijoittajille suunnattua www.valistunutsijoittaja.com –sivustoa ja toimii Arvopaperi-lehden vakituisena kolumnistina.
Koulutuksen laajuus ja sisältö
Kurssilla käsiteltävät teemat:
1. Sijoittamisen historia ja tieteellinen tutkimus 2. Sijoitussuunnitelma ja sijoittamisen riskit 3. Allokointi ja hajautuksen merkitys 4. Miten sijoituskohteita analysoidaan? 5. Sijoittamisen vaihtoehdot ja salkun rakentamisen mallit 6. Järkeviä tuotteita henkilöverotuksen näkökulmasta 7. Kulujen merkitys ja vaikutus pitkäjänteiseen sijoittamiseen 8. Lopullinen allokointipäätös ja käytännön toteutus 9. Sijoitussalkun hoito ja vuosihuolto 10.Tulevaisuuden trendit, arviointi ja koulutuksen päätös
Hinnat sovitaan aina tapauskohtaisesti.
Jos yhteisösi tuottaa koulutuspalveluita, ja tarvitsette laajaa tai hieman suppeampaa koulutuspakettia sijoittamisesta, olen käytettävissä mahdollisuuksien mukaan.
Ota rohkeasti yhteyttä:
T:Petre Pomell,
p.0400-339489

Tmi Petre Pomell
petrepomell@24.fi
|