Tervetuloa

 

 VALISTUNUT SIJOITTAJA

 

"The investor`s chief problem - and even his worst enemy - is likely to be himself."

(Benjamin Graham 1934)

 

Suoraa puhetta

 

Tervetuloa sivuille joissa käsitellään valistunutta sijoittamista suomalaisen sijoittajan näkökulmasta. Sivun idea sai alkunsa kun allekirjoittanut on yli vuosikymmenen lukenut, tutkinut ja omilla rahoillaan kokeillut käytännössä millaiset sijoitusmenetelmät toimivat maailman sijoitusmarkkinoilla suomalainen verotus huomioiden.

Minkään kaupallisen tahon en anna puuttua sivuston sisältöön millään tavoin. Sivustoa en ole luonut mainokseksi, vaikka sivustolle mainoksia otetaankin. Kirjoitetusta tekstistä, asioista ja katsantokannoista voi olla perustellustikin eri mieltä.

Mielipiteitä ja tavoitteita on yhtä paljon kuin teitä lukijoitakin. Teksti ei ole tieteellistä. Viitekirjallisuuden olen koonnut lukijoita varten erilliselle sivulle.

 

Itsenäistä ajattelua

Jokainen Valistunut Sijoittaja tehköön lukemansa perusteella omat johtopäätöksensä siitä, mikä arvo on empiirisellä kokemuksella ja korkealaatuisella puolueettomalla sijoitustutkimuksella omiin sijoituspäätöksiinsä.

Haluan myös jo tässä vaiheessa onnitella Sinua, joka alat sijoittamaan pitkäjänteisesti (+15 v.) osakkeisiin. Se mitä uutiset ja blogit eivät Sinulle kerro, on se ikiaikainen totuus että kun kurssit ovat tulleet roimasti alas, TULEVAISUUDEN TUOTTO-ODOTUS ON KASVANUT. 

 

Tulevaisuus on sinun!

 

Tulevaisuuden tuotto-odotuksenne laajasti hajautetuissa osakeindekseissä on siis vähintään kohtuullisen mukava. Onneksi olkoon! (kirjoitettu 13.10.2008)

Te, jotka otatte varovaisia ensi askeleita pitkäaikaiseen indeksisijoittamiseen vuonna 2009... Nyt ei ole oikea aika pelätä sijoitusmaailman totaalista kaatumista ja jättää sijoittaminen "hieman parempaan aikaan". Tämän parempaa tilaisuutta aloittamiseen tuskin tulee... (kirjoitettu 20.2.2009)

Asiallisia kysymyksiä omalla nimellä varustettuna voi lähettää täältä. Niihin pyritään vastaamaan pikaisesti. Tervetuloa matkalle valistuneen sijoittamisen ihmeelliseen maailmaan!

 

Helsingissä     20.5.2008                            Petre Pomell

 

"Welcome to the Jungle, we´ve got fun´n´ games..."

(W. Axl Rose 1987)